Kauneus on katsojan silmissä...

Voitko arvata mitä tämä tarkoittaa? Likaisia verkkareita? Kyllä. Likaista paitaa? Kyllä. Naarmuja, mustelmia ja loputtomasti hyttysten surinaa, kyllä! Ja yllätävänkin raskasta tiilien roudaamisprojektia, voi kyllä.

Nämä omaan silmääni varsin sielukkaat tiilien raadot eivät varmasti miellytä kaikkien esteettistä silmää, mutta meikäläisen tarkoituksiin ne käyvät paremmin kuin hyvin - etenkin, kun niitä löytyy viereisestä metsiköstä loputtomasti, kun vaan jaksaa tehdä pientä raivaustyötä - siellä puoliksi mätien puunrunkojen alla suurimmaksi osaksi sammaloituneina nämäkin kaverit ovat viettäneet varmasti ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Eikä kukaan muu (lukuunottamatta niiden alla asuneita toukkia, matoja, kuoriaisia ja muita hauskoja pikkueläimiä) ole kaivannut niitä.

Joten tiedätkö mitä tämä tarkoittaa? Jälleen yhtä edistysaskelta unelmieni ruukkupuutarhaprojektille, voi kyllä!

 

Olen varmaan lopullisesti seonnut, te varmaan ajattelette kun katsotte tämän merkinnän kuvia. Tiedättekös, että tuo oranssi härpäke vasemmalla olevien kesäkukkien alla on uusinta uutta ja suoraan kierrätyskeskuksen hellästä huomasta. Näin sen heti potentiaalisena kukkapöytänä ja sieluni silmin maalasin sen ns. "vintage väri" (kvg: vintage colo(u)rs) mintunvihreällä, mutta nyt kun olen päiviä katsellut puutarhassani paistattelevaa kirkuvan oranssia, siis suorastaan räiskyvää kapistusta, olen alkanut pitää siitä mitä näen. Eikö olekin hullua? Ainoa ikävä asia yllättävän paljon silmää miellyttävässä "teollisuusoranssissa" on kukkapöytäni molempiin reunoihin tussilla tehdyt merkinnät "kierrätyskeskus." Kuka urpo sen keksi mennä siihen kirjoittamaan?!

Se vaatii siis ehkä maalia hellyyttävän kirkuvasta olemuksestaan huolimatta. (Tai sitten supersaippuaa?)

Mutta jos te todella tahdotte tietää, mitä yllä olevat tiili(n raato)kasat tarkoittivat, niin tässäpä pieni vihje. Joko arvaatte? Entäpä nyt?

Projekti nro 2: terassi

Minulla on tapana haaveilla ja suunnitella kaikenlaista. Olisi varmaan helpompi listata, mistä en haaveile. Haaveilen mm. kissan hankinnasta. Haluaisin valkoisen kissan mustilla tai harmailla laikuilla. Sellaisen kunnon maalaismanaatin. Pelastaisin mieluusti jo aikuiseksi ehtineen kodin vaihtajan, mutta pelkäänpä, että jos joskus hankin kissan, joudun tyytymään pennun hankintaan koirieni takia. Lisäksi haluaisin maalata terassin sisäpuolelta.

Meidän terassi on ruma. Ja vaikka siinä on mukava nauttia kesäaamuista, limppari- ja jätskihetkistä ja pitkistä keskustelutuokioista, se ei todellakaan ole mikään kaikkien aistien elämys, ei vaikka söisi kuinka hyvää jäätelöä.

Terassimme on joskus kymmeniä vuosia sitten rakennettu huolimattoman hökkelimäiseksi, eikä sitä ole maalattu milloinkaan. Se ei kuitenkaan ole tuhoon tuomittu terassi, vaan pienillä ja hieman suuremmilla muutoksilla siitä saisi varmasti paljon sievemmän (ja hyödyllisemmän).

Mielestäni sen sisäseinät voisi maalata valkoiseksi ja sen seinillä voisi olla hyllyjä, joilla voisi säilyttää puutarhavälineitä. Lisäksi haaveilen kesäkukkien pitämisestä myös terassin sisäpuolella. Valitettavasti terassin ulkopuolella kasvava viiniköynnös taitaa nujertaa haaveeni terassilla paistattelevista kesäkukista aika tehokkaasti.

Tämä tällä hetkellä hiukan raasulta näyttävä viiniköynnös nimittäin tulee tekemään melkoisen muurin terassin ikkunan eteen. Edes valo ei läpäise villiviinimuuria sitten, kun se todella innostuu. Raaskisikohan sitä hiukan leikellä?

PS. Maalikaupoilla on jo käyty, värikarttoja on,  to be continued...

Vettä: on!

 

Ulkona on satanut jo muutamia päiviä reippaanlaisesti, mikä meidän tapauksessa tarkoitti sitä, että keräsin kipot ja kannut talon kulmille keräämään vettä ja niinpä meillä nyt sitten on vettä!

Helpottaa mukavasti omaa, sateiden jälkeen alkavaa kukkienkastelurumbaani.

Kasvit kiittää, minä kiitän, Into kiittää. Nyt niitä helteitä seuraavaksi, kiitos!

Mikä voi olla tärkeämpää?

Mikä voi olla tärkeämpää, kuin puutarhan hoito ja siitä raportoiminen blogiin? Nyt kun en ole voinut harjoittaa lumisotaa, on ollut paperisodan aika. Olen nauttinut kesäisistä päivistä istumalla kylmissä, erittäin hyvin ilmastoiduissa, kolkoissa toimistoissa viemässä ja tuomassa paperia. Kasvit ja kukat ovat saaneet joka iltaisen kylpyhetkensä, mutta paljoa muuhun minulla ei olekaan ollut aikaa. Monikaan asia ei myöskään ole edistynyt, sillä eteen tulee budjetti, joka saisi olla yllättävän suuri kesäkukkia hankkiessa - vaan ei ole.

 

Olen ollut aika kitsas, mitä tulee rahan tuhlaamiseen sellaiseen, mikä on ilona vain yhden lyhyen kesän. Kesäkukkia olen hankkinut lähinnä myyjäisistä ja tavallista edullisimmilta puutarhoilta, ja nekin hankinnat on tehty tarkoin harkiten. Miksi en vain syntynyt miljonääriksi?

Vaikka tilanne onkin mikä on, minua on onnistanut. Sain taannoin pitkään haaveilemani Mustasilmäsusannan, joka sai kodin vanhasta katukeittiö -grillistä. Toivottavasti Susanna viihtyy ja rehevöityy ja kiipeää tikkaat korkealla korkeuksiin. Lisäksi pihaani koristaa tätä nykyä hopeatäpläpeippi ja jalopähkö, jotka ovatkin monivuotisia ja toivottavasti antaa väriä puutarhalleni myös ensi kesänä. Hopeatäpläpeippi on kuulemma kova leviämään, joten saan toivottavasti siitä enemmänkin väriä useampaan paikkaan.

 

Narsissit on istutettu kuistin edustalle odottamaan ensi kevättä. Narsissien edessä kasvaa jotkin viime kesänä istuttamani kasvit... Niin, ja valkoisesta amppelista löytyy jo ensimmäinen sininen kukka! En malta odottaa, miltä tämä näyttää myöhemmin kesällä!

Yllä vasemmalla on jokin uusi tuttavuus, jonka nappasin mukaan alennuksesta, jossa myyntiteemana oli ilmeisesti: huonosti hoidetut kesäkukkaraasut. En  muista tämän nimeä, enkä ole vielä ehtinyt etsimään vihjeitäkään.  Sen voin kuitenkin sanoa, että se on silmin nähden piristynyt siitä, mitä se oli meille tullessaan. Sama kaunokainen esiintyy myös oikeanpuoleisessa kuvassa yhdessä lipstikan ja orvokkikokoelman kanssa. Orvokit ovat aiemmin sijainneet aivan taloni seunustalla erittäin aurinkoisessa paikassa, mutta nyt kokeilen, kuinka ne viihtyvät hiukan varjoisemmmassa paikassa.

Loput orvokit ja muut jäivät paistattelemaan suoraan auringonpaisteeseen. Alunperin tämän kesäkukkakokoelman piti sijaita taloni reunalla vain väliaikaisesti, mutta en ole raaskinut sijoitella niitä vielä puutarhapläntilleni, sillä ne ovat oven vieressä sijaitessaan ensimmäinen asia, mitä aamulla ulos tullessani haistan. Ja ne tuoksuvat juuri siltä, miltä kesän kuuluukin tuoksua!

Minä vartioin täällä!

Pihamme tarkkaavainen vahtikoira Elna nahkamaha.

Viljo-possu

...se vaan nukkuu kun muut tekee hommia saavuttaakseen edes palan unelmistaan! Mieheni mielestä Viljo nukkuu ikiuntaan, mutta mielestäni sen hymystä voi päätellä, että se unelmoi ihan yhtä innolla kuin emäntänsä!

Edistystä, jälleen

Viikonlopun kiertely siellä sun täällä tuotti tulosta ja edisti taas puutarhan valmistumista. Auto oli melko täynnä, kun viimein ajoin kotipihaan. Tavalleen uskollisena asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja niinpä en joutunut tuhlaamaan koko omaisuuttani näihin aarteisiin. Yllättävän paljon hyviä rakennustarpeita löytyi vaan tönkimällä vanhempieni pihaa. Saniaiset löytyivät yllättäen edullisesti kirpparilta!

Myös pihamme vahtimestaria Remua onnisti, sillä ensimmäistä kertaa ikinä se sai kerättyä kaiken ponnistusvoimansa ja pääsi itse, omin voimin loikkaamaan auton takatilaan. Valitettavasti ajoitus oli huono, sillä en ollut lähdössä vaan juuri tullut, eikä takatilassa ollut juurikaan tilaa edes pikkuruiselle terrierille...

Koko viikonloppu menikin sitten luonnollisesti ulkona puuhaillessa, mutta maanantaina ja tiistaina tyydyin ainoastaan kasvien kasteluun ja seuraavan askeleen miettimiseen. Pitkälle kuitenkin päästiin jo viikonloppuna, kun sain pöytälevyn paikalleen ja saniaiset reunustamaan kesäksi nousevaa puutarhaani.

Sain myös röykkiön kiviä, joten seuraavaksi vuorossa on kivetyshommia. Koko sunnuntai meni tumman suklaan ja veden voimilla, kun tajusin vasta illalla hyttysten valloitettua takapihan, etten ollut ehtinyt puuhasteluni lomassa pistämään mitään muuta suuhuni. Niin se aika vaan kuluu nopeasti, kun on mieleistä tekemistä!

Sen lisäksi, että mukaani tarttui puutarhaan penkki, kukkalaatikoita, ruukkuja, saniaisia, puutarhatikkaita ja ruukun paloja, en myöskään voinut vastustaa jälleen uusien orvokkien hankintaa. Rehellisesti, voiko orvokkeja koskaan olla liikaa?

I dream because there is no other way I could see it happen

Tämä tässä on uusi työmaani. Kuva havainnollistaa hyvin, kuinka hoitamaton pihamme onkaan - nurmikko muistuttaa nurmikon sijasta voikukanlehtipeltoa, eikä se todellakaan ole niin lyhyt ja tiheäkasvuinen kuin toivoisin sen olevan. Nurmikko-osan ja pihamme reunalla on viljelylaatikot yrteille ja toinen laatikko, jonka tämän kesän tarkoituksesta en ole vielä(kään) päättänyt. Siellä nukkuu mieheni syvästi vihaama ja ikuisesti hänen pilkkansa kohteena oleva keraaminen Viljo-possu. Heti viljelylaatikoiden jälkeen on joutomaata, jossa kasvaa kaikkea ja samalla ei mitään. Joutomaani suurin anti on varmaankin kauniisti sammaloituneet kivet ja kaneille kerättävät rehut, muuten se onkin toiminut lähinnä erittäin laaja-alaisena kompostina ja maantuvien piharoskien säilytyspaikkana.

Tänään kun tutkiskelin pihaani, huomasin talon nurkalla pitkään lojuneen litteän kiven ja sain idean. Kivi sijoitettaisiin viljelylaatikoiden väliin ja siitä tulisi portaalla auringosta nauttineen lipstikan uusi paikka. Tuumasta toimeen. Nopean rikkaruohojen nyppimisoperaation jälkeen kaivoin kivelle pienen syvennyksen ja asettelin sen paikoilleen. Lopputulos miellytti silmääni, mutta ennen kuin lähdin hakemaan paikoilleen aseteltavaa lipstikkaa portailta, pyörin vielä hetken ympäriinsä ja sain lisää loistavia ideoita...



Pyörittelin mielessäni joutomaan ongelmallisuutta, tai lähinnä sitä, että se näyttää melko rumalta ja on kuitenkin pääasiallinen maisema, jonka keittiön ikkunasta näen. Sitten mietin, mistä saisin soraa, pikkukiviä tai muuta vastaavaa yhdistämään juuri luomani kolmen kokonaisuuden (viljelylaatikko - lipstikkakivi - viljelylaatikko) ja olisiko minulla muuta litteää, jonka voisin upottaa maahan ja jossa voisin pitää vaikka pienimuotoista ruukkupuutarhaa. Käännyin ja näin pitkään talon seunustalla nojanneen, aikoinaan takapihan rytömaasta löydetyn pöytälevyn. Ja sitten, se oli siinä, kuin salama kirkkaalta taivaalta: tässä saattaisi olla alku unelmieni potagerille tai ruukkupuutarhalle.



Mitä sitä turhaan suunnittelemaan tai tekemään hienoja luonnoksia paperille. Otin oitis haravan, tein siistimistyötä ja ryhdyin nyppimään epämääräisesti kasvavat rikkaruohot pois viljelylaatikoiden takaa noin puolentoista metrin alueelta.
Mikäli olen taas täysin käsittämätön, tässä kuva myös niille lukijoille, joilla ei ole suoraa yhteyttä aivoissani olevaan kuvaan eli siihen, mitä aion saavuttaa ja mitä juuri nyt näen sieluni silmin.

Mitä tuumitte? Ajatusta on vaikea pukea sanoiksi, enkä tiedä vielä itsekkään tarkalleen mitä olen tekemässä. Uskon, että unelmieni puutarha muodostuu pikkuhiljaa, kun työstän sitä päivä kerrallaan ja saan uusia ideoita pihatöiden lomassa.

Viljelylaatikoiden takana oleva rikkaruohoinen maa oli hyvin epätasaista ja rikkaruohojen poiston jälkeen sitä tulikin hiukan tasoiteltua. Möykyt kaivettiin ylös kuoppien täytteeksi ja kaikki olivat tyytyväisiä. Maata työstäessäni löysin hyviä kiviä tulevaa ajatellen ja keräsin nekin talteen. Ennen kuin huomasinkaan, kivien sekaan oli eksynyt pieni ja limainen sarvipää, joka sittemmin pelastettiin joutomaan perällä olleelle sammaloituneelle kivelle.

Värikkäistä unelmista huolimatta päivän viimeisimmäksi näkymäksi jäi tämä: viljelylaatikot ja työmaa, jolle vielä jonain päivänä nousee resurssien puitteissa unelmieni ruukkutarha. En malta odottaa, että pääsen työstämään tätä taas huomenna yön yli ajatusta muhineen aivomöykyn kanssa. Tästä saattaa tulla vielä hyvä!

Amppelit

 



 

Orvokit

 

Orvokkeja löytyy nyt meidänkin pihamaalta! Sekä erilaisia keltaisen sävyjä kuin myös sinisen sävyjä violettiin saakka. Ja voi kuinka suloisia ne ovatkaan! Kuka voisi vastustaa orvokkeja?

Tästä se lähtee...

Tältä se näyttää nyt, viime kesänä hankittu viljelylaatikko. Silloin siellä kasvoi vain kuutta eri yrttiä, mutta eilen kaivoin maahan kahdeksan ruukullista, sillä unelmieni yrttitarha on ehdottomasti suuri ja rehevä! Yksi ruutu jäi kokonaan tyhjäksi, sillä ounastelin, että netissä selaillessani törmään vielä johonkin, mitä on pakko saada. Veikkaan jonkinlaista salaattia tai jopa rucolaa.

 
 

Takimmaisessa nurkassa ruudun jakavat oregano ja talvikynteli. Molemmat ovat monivuotisia, joten tämä informaatio on hyvä muistaa taas ensi keväänä.

Yhdessä mansikan kanssa ruudun jakaa monivuotinen ryytisalvia. Rivin viimeinen paikka on omistettu ruohosipulille, joka on saanut seurakseen omituisia lehtiä, jotka todennäköisesti tulevat pian nypityksi kompostoriin tai kanin ruuaksi.

Sileälehtinen sekä kaksi tavallista persiljaa jakavat ruohosipulin edessä olevan paikan.

 

Sitruunamelissa ja oregano viimeisimpänä. Enpä arvannut oreganoa tälle paikalle laittaessani, että oikeassa nurkassa oleva monivuotinen ja sitkeä kaveri on myös oreganoa. Täytyy ehkä siirtää tämäkin edellisen kaveriksi, niin oregano ei valtaa alaa liikaa.

Suuressa ruukussaan terassin edustalla kasvaa vielä lipstikka ja basilika odottaa sisällä ikkunalaudalla lämpimämpiä öitä.

Kuten ensimmäisestä kuvasta saattaa huomata, viljelylaatikon ympärillä on epämääräistä joutomaata, joka saakin olla sellaista siihen saakka, että keksin yksinkertaisen ja järkevän suunnitelman. Rehevä potager -puutarha kulkuväylineen siintää sekin haavekuvissa, mutta pienessä vuokratönössä vuokratontteineen asuvana en tohdi aloittaa mittavaa projektia. Etenkään kun en tiedä, milloin muutto uuteen asuntoon on edessä.