Kauneus on katsojan silmissä...

Voitko arvata mitä tämä tarkoittaa? Likaisia verkkareita? Kyllä. Likaista paitaa? Kyllä. Naarmuja, mustelmia ja loputtomasti hyttysten surinaa, kyllä! Ja yllätävänkin raskasta tiilien roudaamisprojektia, voi kyllä.

Nämä omaan silmääni varsin sielukkaat tiilien raadot eivät varmasti miellytä kaikkien esteettistä silmää, mutta meikäläisen tarkoituksiin ne käyvät paremmin kuin hyvin - etenkin, kun niitä löytyy viereisestä metsiköstä loputtomasti, kun vaan jaksaa tehdä pientä raivaustyötä - siellä puoliksi mätien puunrunkojen alla suurimmaksi osaksi sammaloituneina nämäkin kaverit ovat viettäneet varmasti ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Eikä kukaan muu (lukuunottamatta niiden alla asuneita toukkia, matoja, kuoriaisia ja muita hauskoja pikkueläimiä) ole kaivannut niitä.

Joten tiedätkö mitä tämä tarkoittaa? Jälleen yhtä edistysaskelta unelmieni ruukkupuutarhaprojektille, voi kyllä!

 

Olen varmaan lopullisesti seonnut, te varmaan ajattelette kun katsotte tämän merkinnän kuvia. Tiedättekös, että tuo oranssi härpäke vasemmalla olevien kesäkukkien alla on uusinta uutta ja suoraan kierrätyskeskuksen hellästä huomasta. Näin sen heti potentiaalisena kukkapöytänä ja sieluni silmin maalasin sen ns. "vintage väri" (kvg: vintage colo(u)rs) mintunvihreällä, mutta nyt kun olen päiviä katsellut puutarhassani paistattelevaa kirkuvan oranssia, siis suorastaan räiskyvää kapistusta, olen alkanut pitää siitä mitä näen. Eikö olekin hullua? Ainoa ikävä asia yllättävän paljon silmää miellyttävässä "teollisuusoranssissa" on kukkapöytäni molempiin reunoihin tussilla tehdyt merkinnät "kierrätyskeskus." Kuka urpo sen keksi mennä siihen kirjoittamaan?!

Se vaatii siis ehkä maalia hellyyttävän kirkuvasta olemuksestaan huolimatta. (Tai sitten supersaippuaa?)

Mutta jos te todella tahdotte tietää, mitä yllä olevat tiili(n raato)kasat tarkoittivat, niin tässäpä pieni vihje. Joko arvaatte? Entäpä nyt?

Projekti nro 2: terassi

Minulla on tapana haaveilla ja suunnitella kaikenlaista. Olisi varmaan helpompi listata, mistä en haaveile. Haaveilen mm. kissan hankinnasta. Haluaisin valkoisen kissan mustilla tai harmailla laikuilla. Sellaisen kunnon maalaismanaatin. Pelastaisin mieluusti jo aikuiseksi ehtineen kodin vaihtajan, mutta pelkäänpä, että jos joskus hankin kissan, joudun tyytymään pennun hankintaan koirieni takia. Lisäksi haluaisin maalata terassin sisäpuolelta.

Meidän terassi on ruma. Ja vaikka siinä on mukava nauttia kesäaamuista, limppari- ja jätskihetkistä ja pitkistä keskustelutuokioista, se ei todellakaan ole mikään kaikkien aistien elämys, ei vaikka söisi kuinka hyvää jäätelöä.

Terassimme on joskus kymmeniä vuosia sitten rakennettu huolimattoman hökkelimäiseksi, eikä sitä ole maalattu milloinkaan. Se ei kuitenkaan ole tuhoon tuomittu terassi, vaan pienillä ja hieman suuremmilla muutoksilla siitä saisi varmasti paljon sievemmän (ja hyödyllisemmän).

Mielestäni sen sisäseinät voisi maalata valkoiseksi ja sen seinillä voisi olla hyllyjä, joilla voisi säilyttää puutarhavälineitä. Lisäksi haaveilen kesäkukkien pitämisestä myös terassin sisäpuolella. Valitettavasti terassin ulkopuolella kasvava viiniköynnös taitaa nujertaa haaveeni terassilla paistattelevista kesäkukista aika tehokkaasti.

Tämä tällä hetkellä hiukan raasulta näyttävä viiniköynnös nimittäin tulee tekemään melkoisen muurin terassin ikkunan eteen. Edes valo ei läpäise villiviinimuuria sitten, kun se todella innostuu. Raaskisikohan sitä hiukan leikellä?

PS. Maalikaupoilla on jo käyty, värikarttoja on,  to be continued...

Vettä: on!

 

Ulkona on satanut jo muutamia päiviä reippaanlaisesti, mikä meidän tapauksessa tarkoitti sitä, että keräsin kipot ja kannut talon kulmille keräämään vettä ja niinpä meillä nyt sitten on vettä!

Helpottaa mukavasti omaa, sateiden jälkeen alkavaa kukkienkastelurumbaani.

Kasvit kiittää, minä kiitän, Into kiittää. Nyt niitä helteitä seuraavaksi, kiitos!

Mikä voi olla tärkeämpää?

Mikä voi olla tärkeämpää, kuin puutarhan hoito ja siitä raportoiminen blogiin? Nyt kun en ole voinut harjoittaa lumisotaa, on ollut paperisodan aika. Olen nauttinut kesäisistä päivistä istumalla kylmissä, erittäin hyvin ilmastoiduissa, kolkoissa toimistoissa viemässä ja tuomassa paperia. Kasvit ja kukat ovat saaneet joka iltaisen kylpyhetkensä, mutta paljoa muuhun minulla ei olekaan ollut aikaa. Monikaan asia ei myöskään ole edistynyt, sillä eteen tulee budjetti, joka saisi olla yllättävän suuri kesäkukkia hankkiessa - vaan ei ole.

 

Olen ollut aika kitsas, mitä tulee rahan tuhlaamiseen sellaiseen, mikä on ilona vain yhden lyhyen kesän. Kesäkukkia olen hankkinut lähinnä myyjäisistä ja tavallista edullisimmilta puutarhoilta, ja nekin hankinnat on tehty tarkoin harkiten. Miksi en vain syntynyt miljonääriksi?

Vaikka tilanne onkin mikä on, minua on onnistanut. Sain taannoin pitkään haaveilemani Mustasilmäsusannan, joka sai kodin vanhasta katukeittiö -grillistä. Toivottavasti Susanna viihtyy ja rehevöityy ja kiipeää tikkaat korkealla korkeuksiin. Lisäksi pihaani koristaa tätä nykyä hopeatäpläpeippi ja jalopähkö, jotka ovatkin monivuotisia ja toivottavasti antaa väriä puutarhalleni myös ensi kesänä. Hopeatäpläpeippi on kuulemma kova leviämään, joten saan toivottavasti siitä enemmänkin väriä useampaan paikkaan.

 

Narsissit on istutettu kuistin edustalle odottamaan ensi kevättä. Narsissien edessä kasvaa jotkin viime kesänä istuttamani kasvit... Niin, ja valkoisesta amppelista löytyy jo ensimmäinen sininen kukka! En malta odottaa, miltä tämä näyttää myöhemmin kesällä!

Yllä vasemmalla on jokin uusi tuttavuus, jonka nappasin mukaan alennuksesta, jossa myyntiteemana oli ilmeisesti: huonosti hoidetut kesäkukkaraasut. En  muista tämän nimeä, enkä ole vielä ehtinyt etsimään vihjeitäkään.  Sen voin kuitenkin sanoa, että se on silmin nähden piristynyt siitä, mitä se oli meille tullessaan. Sama kaunokainen esiintyy myös oikeanpuoleisessa kuvassa yhdessä lipstikan ja orvokkikokoelman kanssa. Orvokit ovat aiemmin sijainneet aivan taloni seunustalla erittäin aurinkoisessa paikassa, mutta nyt kokeilen, kuinka ne viihtyvät hiukan varjoisemmmassa paikassa.

Loput orvokit ja muut jäivät paistattelemaan suoraan auringonpaisteeseen. Alunperin tämän kesäkukkakokoelman piti sijaita taloni reunalla vain väliaikaisesti, mutta en ole raaskinut sijoitella niitä vielä puutarhapläntilleni, sillä ne ovat oven vieressä sijaitessaan ensimmäinen asia, mitä aamulla ulos tullessani haistan. Ja ne tuoksuvat juuri siltä, miltä kesän kuuluukin tuoksua!

Minä vartioin täällä!

Pihamme tarkkaavainen vahtikoira Elna nahkamaha.

Viljo-possu

...se vaan nukkuu kun muut tekee hommia saavuttaakseen edes palan unelmistaan! Mieheni mielestä Viljo nukkuu ikiuntaan, mutta mielestäni sen hymystä voi päätellä, että se unelmoi ihan yhtä innolla kuin emäntänsä!

Edistystä, jälleen

Viikonlopun kiertely siellä sun täällä tuotti tulosta ja edisti taas puutarhan valmistumista. Auto oli melko täynnä, kun viimein ajoin kotipihaan. Tavalleen uskollisena asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja niinpä en joutunut tuhlaamaan koko omaisuuttani näihin aarteisiin. Yllättävän paljon hyviä rakennustarpeita löytyi vaan tönkimällä vanhempieni pihaa. Saniaiset löytyivät yllättäen edullisesti kirpparilta!

Myös pihamme vahtimestaria Remua onnisti, sillä ensimmäistä kertaa ikinä se sai kerättyä kaiken ponnistusvoimansa ja pääsi itse, omin voimin loikkaamaan auton takatilaan. Valitettavasti ajoitus oli huono, sillä en ollut lähdössä vaan juuri tullut, eikä takatilassa ollut juurikaan tilaa edes pikkuruiselle terrierille...

Koko viikonloppu menikin sitten luonnollisesti ulkona puuhaillessa, mutta maanantaina ja tiistaina tyydyin ainoastaan kasvien kasteluun ja seuraavan askeleen miettimiseen. Pitkälle kuitenkin päästiin jo viikonloppuna, kun sain pöytälevyn paikalleen ja saniaiset reunustamaan kesäksi nousevaa puutarhaani.

Sain myös röykkiön kiviä, joten seuraavaksi vuorossa on kivetyshommia. Koko sunnuntai meni tumman suklaan ja veden voimilla, kun tajusin vasta illalla hyttysten valloitettua takapihan, etten ollut ehtinyt puuhasteluni lomassa pistämään mitään muuta suuhuni. Niin se aika vaan kuluu nopeasti, kun on mieleistä tekemistä!

Sen lisäksi, että mukaani tarttui puutarhaan penkki, kukkalaatikoita, ruukkuja, saniaisia, puutarhatikkaita ja ruukun paloja, en myöskään voinut vastustaa jälleen uusien orvokkien hankintaa. Rehellisesti, voiko orvokkeja koskaan olla liikaa?